Maanantai 11.9.2006 –Torstai 14.9.2006

En ole vielä saanut työssäoppimispaikkaa, joten olen tänään "vapaalla".

Tein hakemukseni Technopolikselle tänään, ja heti tärppäsi! Noin 1-2 minuuttia sen jälkeen, kun olin lähettänyt sähköpostiviestin Technopolikseen sieltä soitettiin! Hän oli juuri sillä hetkellä lukemassa viestejään. Me sovittiin että tulen maanantaina katsomaan. Siellä oli valinnanvaraa, millaista työharjoittelua halusi tehdä, esim. kokoustarjoilija, a la carté-tarjoilija ja lounastarjoilija.

Oma syntymäpäivä, yksi vuosi vanhempi taas. Tänään olin työhaastattelussa. Nuorekas päällikkö teki muutamaa vakavaa kysymystä. Sovittiin että olen keittiössä, koska minulle se oli ihan samaa kumpi minä teen (joko keittiö tai tarjoilu). Ainoa huolenaihe on, että siellä tehdään raskaita nostoja. Olen viidennellä kuulla raskaana, joten se saattaa olla huono juttu. Kiirettä tulee olemaan, paineensietokykyni tiedusteltiin myöskin.

Sovittiin että aloitan vasta viikon päästä maanantaina koska heillä on vasta silloin, joku joka voi ohjata minua. Ravintolapäällikkö halusi tietää jos oli tärkeätä että siellä on joku paikalla ohjaamassa, ja minä vastasin kyllä.

---

Ensimmäinen työharjoittelupäivä alkoi kello 7.30. Työpaikka on Technopolis, Big Benin keittiössä. Busseja jotka menevät lähelle ovat mm. 50 (lähin pysäkki), 67 ja 61. Työpaikka on lähellä lentokenttää.

Aamulla saavuin ehkä noin vartin aikaisemmin, bussiliikenteen takia. Menin keittiön ovelle, ja päädyin haisevaan paikkaan... Siinä oli jätelaatikot ulkopuolella. Soitin ovikelloa ja nainen avasi oven. Henkilö jota tapasin ensimmäiseksi, oli yllätykseni saman niminen kuin minäkin (Nina-Maria). Keittiö on aika pieni, ja niin on myöskin pukukoppi. Kaikille ei ole vaatekaappia, ja minä sain laittaa vaihtovaatteeni roikkumaan suihkuun.

Ensimmäinen tehtävä oli sämpylöiden voiteleminen. Olen raastanut ja pilkkonut vihanneksia, ja iltapäivällä teimme kakkua ja leipää. Istua en voinut, koska minä olin niin likainen etten uskaltanut istua asiakastiloihin (saliin), eikä keittiössä ole ainuttakaan tuolia. Vasta iltapäivällä istahdin ensimmäisen kerran, pukukopin pienelle penkille.

Ruokaa saa syödä työpaikalla, mutta ruokatauko on vasta kello 13.30! Olin ihan ihmeissäni kun kuulin sitä. Silloin kun ruokaa tarjoillaan saliin, yleensä maistellaan ruokia vähän mutta se ei ole varsinainen lounas. Pari kahvitaukoa saatiin myöskin pitää.

Ruokavaihtoehtoja on monta. Tänään oli Coq au vin, Kolmen kaaligratiini, Lohi-katkarapupasta, Porkkanasosekeitto, Paahtopaisti ja jälkiruoaksi hedelmäsalaattia. Deli salaatteja oli ehkä noin kuusi erilaista. Hienolta näytti ja ruoka maistui hyvälle, sen minkä maistoin.

Iltapäivällä esivalmisteltiin huomisia ruokia, mitä voitiin tehdä, muun muussa pitsaa. Leivät leivotaan uunissa huomenna, niitä laitettiin pellolle valmiiksi kylmään peitettynä kelmuun.

Viimeksi oli loppusiivouksen aika, muun muussa autoin tiskissä. Heillä oli kyllä oma tiskaaja, mutta hän on osittain toisessa tehtävässä jolloin me tehtiin se.

Kun pääsin töistä, olin jo rättiväsynyt. Kotona menin suoraan sänkyyn, ja jäin siihen. En jaksanut tehdä mitään ennen kuin oli, ihan pakko nousta. Mitä enemmän tuli iltaan, sitä enemmän kroppa särki. Kerran purskahdin suoraan kyyneliin, noustessani tuolistani. Kärsimys oli liian suuri, olin melkein rampa koska askeleetkin ovat nyt suuri vaiva.

Tämän päivän lopputunnelma tässä on siis, sinne meneminen on yhtä hauskaa kuin jalan amputoiminen ilman puudutusta. Ei silleen, että työpaikassa tai kivoissa työkavereissa olisi mitään vikaa - rajaa vain tulee vastaan. Ihminen ei pysty kaikkeen. Nyt mietin jo, että josko minä antaisin periksi? Koulun lopettaminen ei ole vaihtoehtona, mutta todennäköisesti minun pitää vaihtaa paikkaan jossa on vähemmän kärsimystä. Olenhan minä sentään jo nähnyt rankkoja työpaikkoja, kuten suurtalouskeittiö tai laivatyö. Pieni lounaskahvila, kuten Puistokulma olisi mainiota minulle!

Tänään sain istua ihan vähän enemmän, eikä minua estetty syömästä silloin kuin tarvitsin. Söin oman lounaani kahdeltatoista. Minä kerta kaikkiaan ajattelin että on parempaa etten revi kerralla liikaa, ja ehkä minä pystyn sillä lailla ehkä toiseenkin kerran tulemaan töihin, seuraavana päivänä. Jos tulee liian kipeät paikat, en voi edes seistä tai tulla töihin. Sokeritautini puolesta on hyvä ettei minua ole vielä katsottu kieroon, kun olen ottanut pausseja välipalan takia. En ehkä vielä uskalla ottaa kovin paljon aikaa siihen, mutta syön joko leivän tai vihanneksen ja menen heti takaisin töihin.

Olen muun muussa tehnyt salaattia sekä sämpylätaikinaa. Keittiömestari opetti minua tekemään eturuokaa a la carteen (laittaminen lautasille). Häneltä opin myös, että liha kuin liha on hyvää pitää foliossa uunin jälkeen vähintään 25 minuuttia tai enemmän, jotta mehu imeytyisi kunnolla lihaan. Kun se on saanut imeytyä kunnolla leikatessa, lihasta ei tule kuin noin teelusikallisen nestettä. Munamaidon tein tosi ison määrän, 20 litraa maitoa ja 3 kennoa munaa. Paljonko munia yhdessä kennossa on, ehkä 20-30 munaa? Tuli laitettu monta munaa siis! Lopuksi keittiömestari antoi minulle mixerin, joka enemmänkin muistuttaa asvalttiporaa ulkonäöltään! Se oli pikkaisen raskas, mutta hyvinhän se meni.

Meidän päällikkö taitaa olla tuittupää, oli ajoittain hiukan "myrskyä" hänen läheisyydessään… Ainakin hän tykkää huutaa ihmisille… Ei vielä varsinaisesti huutanut minulle, mutta olisi varmaan halunnut kun heitin salaatin roskiin. Hän tuli kysymään miksi heitin päivän salaatin pois? Kysyin että olisiko hän halunnut sitä, mutta ei hän halunnut. Kerroin että sain luvan keittiömestarilta koska salaatti ei näyttänyt kovin kivalta (ruskeat vihannekset). Hän oli tosi vihainen muutenkin toisesta syystä, koska hän haki keittoa ja kun tuli takaisin sitä ei ollut, joku vei sen pois jo. Siitä se myrsky syntyikin. Sen jälkeen minusta tuntui, että hän etsi syytää käydä muittenkin asioiden kimppuun vaikka hän ei löytänyt muuta kuin että keitto olisi voinut pakastaa (siinä ei ollut perunoita joten ei kannattanut, sai hän sitten tietää) jne.

Siivouksen jälkeen, kello puoli kolmen jälkeen olimme valmiit. Ei ollut mitään tekemistä oikeastaan. Katsoin pomoa silmiin kysyvällä ilmeellä, ja toivoin että olisin saanut lähteä vähän aikaisemmin. Tämä typy ei sellaista edes ajattele! Päinvastoin, hän sanoi että kyllä minulle töitä löytyy! Minä mietin että mitä tähän aikaan enää aloittaisin? Halusiko hän ottaa minusta irti, kaiken mitä sai? Miran (tarjoilija) piti tiskien jälkeen antaa joku tehtävä. Kun kello oli noin 15-10 minuuttia vaille kolmea, he vaativat (tai lähinnä pomoni vaatii) että minä menen Miran kanssa konferenssihuoneeseen, kuudennessa kerroksessa. Siellä poistettiin katteet ja katettiin kahvikupit. Niin turhaan oli mennä noin myöhään, koska minä jouduin olemaan yli työnajan sen takia! Miran otti kaiken iisisti, ja häneltä loppuikin työaikaa kello neljää joten ei mikään ihme. Minä en siis saanut ajoissa lähteä, ja piti vielä vaihtaa työvaatteet. Tämän takia missasin bussin, ja jouduin odottamaan seuraavaa puoli tuntia. Puoli tunti kauniissa säässä ei yleensä ole paha, mutta minä halusin kotiin kun joka paikka särki taas. Sen lisäksi, että en edes halua olla lähellä työpaikkaa kun olen vapaa.

Huomenna suunnittelen, että ainakin vaihdan vaatteet kun siivous on tehty jos me ollaan aikaisin valmiita. Toiseksi pitää yrittää olla varuillaan etteivät taas yllätä, ja pitävät minua liian kauan töissä. Tänään vaikeus oli sinänsä se, ettei voi vielä sanoa ei kun on työajan sisällä mutta ei se oikeuta ketään pitämään minua liian kauan. Tehtävän pitää olla sellainen, että pääsen ajoissa kotiin!

Tänään muuten olen saanut uuden "kasteen" tai oikeastaan eilen jo, eli minun nimeni on Kaarina! Ovatpas hassuja! Mutta se on käytännöllistä, enkä ota pahakseni olleenkaan.

Keskiviikko 27.9.2006

Ensitöikseni tein parin litran sämpylätaikinan, joka sai jäädä kohoamaan. Sitten raastin jenkkisalaatin, tomaatit ja kurkun koneella. Myöhemmin ehdin leipoa sämpylät pellille. Taikina oli jäänyt tosi pitkään nousemaan koska en ehtinyt aikaisemmin kiireen keskellä, mutta ei se näköjään haitannut tulosta siltikään. Päivällä yksi tarjoilija kertoi, että oli tullut asiakaspalaute sämpylöistä. Kuulemma keittiöharjoittelija ei saisi päästä pois, kun saa niin hyviä sämpylöitä joka päivä! Se antoi boostia itsetunnolle ja jaksamiselle! Sämpylät loppuivatkin aika pian.

Teimme tänään a la carte, tilauksia ja minä tein jälkiruoan. Opin toki taas jotain siinäkin sitä tehdessä. Keittiömestari on tosi kiva jätkä, ja on hienoa että hän ottaa joskus aikaa selittää miten asiat pitää tehdä.

Piimä oli mennyt umpeen, joten sain tehtäväkseni tehdä piimäkakun "koska olen leipomistaitoinen", kuten minulle sanottiin. Resepti oli tosi helppo, ensin kuivat ainekset ja sitten märät. Yksi mausteista oli kardemummaa, joten kun kakut oli uunissa tuoksui keittiössä melkein joulu. Joku sanoi myös, että "mitä Kaarina on tänään leiponut?".

Minusta Technopoliksessa on kiva työympäristö. Olin haastattelussa saanut sellaisen käsityksen, että töissä oli oikeastaan vain sellaisia ihmisiä jotka olivat tehneet kauan töitä yhdessä. Siitä päättelin että tulisi vaikeata päästä porukkaan mukaan, mutta en ole silti vielä kokenut mitään sen tapaista ongelmaa. Hyvinhän minua kohdellaan, ja yhtä paljon nauran minäkin mukana kun kuulen hyvän vitsin!

Pesin iltapäivällä lattiat, sanoin Timpalle että hän jättäisi sen minun huolekseni niin hän pääsisi ruokatauolle syömään. Olin itse syönyt aikaisemmin, joten en tarvinnut taukoa sillä hetkellä. Oli oikeastaan ihan hyvä että muut menivät syömään, niin sain sen paremmin tehtyä.

Lepäsin paljon enemmän tänään, ja päätin hyväksyä etten jaksa. Hyväksyminen on aika kova pala, mutta vihdoinkin onnistuin koska minulla on tärkeää syy siihen – en ole yksin. Minulla oli joskus pitkätkin tauot, koska joka paikka kivitti kropassani ja olin eniten huolissani vatsatuntemuksistani. Viimeinen asia mitä tekisin, on että vaarantaisin raskauteni. Aamulla meni hyvin, mutta mitä pitempään päivä venyi, sen vähemmän minä jaksoin. Kahden jälkeen vaihdoin yhdestä jalasta toiseen, ja muutuin introvertiksi jotta saisin tehtävät suoritettua. En jaksanut edes ajatella (eristin kaiken ylimääräisen minulta pois), ja vielä vähemmän hymyillä. Olin vähällä lyyhistyä siihen, mutta jollain ihme kommervenkilla sain sen tehtyä.

Päivä oli tosi kiireinen, enkä päässyt paljon aikaisemmin irti töistä. Ruokatauon jälkeen piti saada tiskit pois alta. Kun tulin tiskistä, huomasin että ruokavaunu oli jäänyt lämpimään seisomaan. Keittiömestari oli pyytänyt minua tyhjentämään sen, mutta olin silloin äsken luvannut tulla heti takaisin tiskiin enkä tiennyt mihin suuntaan kääntyä. Kun anteeksipyytävällä äänensävylläni pahoittelin, keittiömestarille että minulla on monta käskijää, hän sanoi että tiski on tietenkin tärkeämpää. Väsyneellä aivoillani en ymmärtänyt, että se oli varmaan sarkasmia joten menin tiskille. Luulin että hän hoitaisi vaunun, mutta näköjään ymmärsimme toisiamme väärin.

Viimeksi pyyhin likaiset pinnat viimeisellä tipalla voimaa mitä minulla oli lyyhistymättä kokoon, järjettömän tuskan alle (jäi minulle koska muut olivat lähteneet). Mutta heti kun kaikki oli tehty vaihdoin, vaatteet ja päätin lähteä kysymättä lupaa. Kakkuja oli leikattuna yhdellä tarjottimella ja ehkä sen päälle olisi pitänyt laittaa kelmua, mutta jätin sen sellaisena koska kuulemma siellä on myöskin iltavuoroa. Raja tuli kovana vastaan, ja olisin kieltäytynyt vaikka minulle olisi annettu tehtävä. En pystynyt enempään, hyvä että pääsin sentään bussipysäkille! Tämä tuntuu olevan joka päivä niin, että kahden jälkeen olen jo niin poikki, että en tiedä miten jaksaisin seuraava sekuntia ja minuuttia seisten. Tänään oli pahin päivä.

Tänään menin tutkimuksiin sairaalaan, joten en tullut parin tunnin (tai vähemmän) takia töihin. Jäin kokonaan pois.

---